Jos olet nähnyt pokeriturnauksia televisiosta, mutta et ole koskaan oikeasti pelannut turnauksessa, pelaaminen saattaa tuntua jopa erittäin hermostuttavalta. World Series of Pokerin tai World Poker Tourin televisioiduissa osuuksissa näytetään yleensä finaalipöydän tapahtumat eikä sitä, kuinka pelaajat sinne pääsivät. Jos pelaa No-Limit Hold’em pokeriturnauksen alkuvaiheet samalla tavalla kuin on nähnyt televisiossa pelattavan finaalipöytää, ei voi odottaa pääsevänsä kovin pitkälle turnauksessa. Kun asia vain on näin, mitä pelaaja sitten voi tehdä hallitakseen tilannetta turnauksen alkuvaiheessa?
Pokeriturnaukseen on kaksi perus lähestymistapaa. Toinen on superaggressiivinen tyyli, jossa pelaaja ottaa alussa paljon riskejä. Hän bluffaa paljon ja etsii tilaisuuksia, joissa saa pienen edun vastustajastaan toiveenaan saada kaikki merkit keskelle. Ideana on, että pelaaja saa joko tuplattua merkkipinonsa muutaman kerran ja voi pelata sen jälkeen ison merkkipinon pokeria ja selviytyä siten aina finaalipöytään asti tai sitten hän tippuu jo aikaisessa vaiheessa eikä juuri ennen kuplan puhkeamista, jolloin hän on tuhlannut pelaamiseen viisi tuntia saamatta palkintoa.
Toinen tyyli on pelata hillitymmin eli siten, että pelaajan tavoitteena on yksinkertaisesti aina selviytyä hengissä seuraavalle tasolle asti ja tasaisesti kerätä riittävästi merkkejä voittamalla pieniä potteja. Näin pelaaja kestää riittävän hyvin panostasojen kasvun ja pysyy pelissä mukana eikä toisaalta joudu kolikonheittoon häviäväksi osapuoleksi.
Kun aloittelet turnauspelaamista, hillitympi tyyli on yleensä parempi lähestymistapa. Superaggressiiviset pelaajat ovat yleensä ammattilaisia, joilla on varaa hävitä 10 tai 20 kallista turnausta ennen kuin he voittavat yhden. Näillä ammattilaisilla on myös mahdollisuus tehdä isoja määriä rahaa käteispeleissä sen sijaan, että he käyttäisivät saman ajan räpiköimällä mukana turnauksessa pienellä merkkipinolla. Useimmille pelaajille tämä ei ole mahdollista ja usein hillitympi strategia on myös hyvin tehokas. Kun riskeeraat vähän merkkejä silloin, kun sinulla on pieni etu ja paljon merkkejä vain silloin, kun sinulla on iso etu, annat itsellesi hyvät mahdollisuudet selviytyä turnauksen keskivaiheeseen.
Kun pääset ohi turnauksen alkuvaiheesta, voi olla, että joudut vaihtamaan vaihdetta, riippuen toki siitä millainen merkkipinosi on suhteessa blindeihin ja toisten pelaajien merkkipinoihin. Siihen asti blindit ja siten myös potit ovat suhteellisen pieniä, joten ei kannata riskeerata liikaa merkkejä ellei sinulla ole erittäin vahva käsi.






